kuin naisten pop -laulajien albumit, jotka ovat ääniä, jotka uhmaavat genreä ja vievät hengityksen.

Aloitetaan Brydellä.

Sarah Howell’s tunnetaan ehkä parhaiten puolet paperilentokoneista, ja jotkut hänen uudessa albumissaan ”Like An Island” -levyn kappaleista tuntuu melko tutulta. Singlejä on käynyt hitaasti jonkin aikaa, ja nyt saamme lopulta koko levyn. Ensimmäinen asia, jonka huomaat, on hänen sävelkorkeutensa voimakas pop-ääni, albumin ensimmäisessä kappaleessa…

Ehkä seuraava asia, jonka huomaat, on, että hänen äänensä ei ole vain hienoa, hän osaa käyttää sitä. Kappale “Peace” on loistava esimerkki siitä, kuinka hyvin hän säätää valikoimaaan kappaleen sydämen ja sielun. Tämä akustinen versio ei ole levyllä …

Ja nyt toinen naisen levy, jolla on upea ääni, mutta joka tuntuu myös tutulta: “The River” ja “Wild Horses” olivat kaksi ilmiömäistä singleä, jotka ilmestyivät vuosia sitten, ja Bishop Briggsin debyyttialbumi on viisaasti kääritty ympäriinsä nuo osuudet. Valitettavasti mikään muu täällä olevista kappaleista ei osunut samoihin korkeuksiin – jopa jos jotkut niistä ovat melko hyviä. On selvää, että Briggsillä on valtava ääni. Arvien kirkon ongelma on, että hän ei näytä päättävän, tekeekö hän inspiroiva Americana vai Taylor Swift Pop. Ja kaukana minusta kieltää joku oikeus ylittää (tai jopa särkyä) genrejä – sivustoni on omistettu melkein kaikenlaiselle modernille musiikille. Ongelma tulee, kun tuntuu siltä, ​​että hän yrittää sopia useisiin tyylilajeihin – sen sijaan, että he käyttävät niiden elementtejä kertoakseen oman tarinansa.

Dreams on johtava single.

Mutta paljon parempi on hitaampi balladi “vettä”. Tämä tuntuu orgaaniselta hetkeltä tässä albumissa – kappale, johon hän todella uskoo.

”Valkoinen lippu” on toinen vahva haastaja tässä levyssä.

En selvästikään sano, että tämä on huono albumi – sanon vain, että esiintyjä, jolla on sellainen vahvuus ja Briggsin läsnäolo, ansaitsee enemmän keskittymistä. Täällä on paljon hyviä juttuja, kuten “tuli” ja “houkuttele ongelmani”.

Katso se alla:

ieulr